maanantai 29. lokakuuta 2012

Virgin Suicides




Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides  (Otava, 2003)









Tämä kirja löytyi sisareni kirjahyllystä, johon se oli joutunut lainaan; muistaakseni olen ostanut sen kymmenisen vuotta sitten joulunalusmyynneistä tai divarista.

Virgin Suicides on puhdasta kertomista, iloa kertomisesta ja kertomista ilosta, kuvitellun todellisuutta ja toden kuvitteellisuutta. Sen tekijällä on paitsi lause, myös maailmantunne. Ja tietysti tarina. Virgin Suicides on oikeastaan moderni myytti.

Alun perin 1993 ilmestynyt romaani sijoittuu 1970-luvun Yhdysvaltoihin ja kertoo Lisbonin perheen viidestä teini-ikäisestä sisaruksesta. Cecilia, Lux, Mary, Bonnie ja Therese tappavat kukin itsensä. Cecilia lähtee heistä ensimmäisenä. Kun vuosi on kulunut, jäljelle jääneet tytöt ovat tehneet yhdessä itsemurhan.

Tyttöjen tarina kerrotaan me-muodossa, kertojana Lisbonin tyttöjä ihailevien teini-ikäisten poikien yhteisö. Tähän kollektiiviin kuuluvat Peter Sissen, Tim Winer, Chase Buell, Demo Karafilis, Paul Baldino, porukan komein kaveri Trip Fontaine ja lukuisat muut. Me-kertoja esittelee kaukaisesta nykyhetkestä käsin tyttöjen tarinan lukuisat, jo hapertuvat ”todistuskappaleet”: jäänteet Lisbonin siskojen käyttämistään tavaroista aina huulipuikoista tamponeihin, sekä haalistuvat valokuvat, joiden ilmeistä ja asennoista he yrittävät päätellä syitä Lisbonin tyttöjen traagiseen ratkaisuun.

Tragedian – tai oikeastaan mysteerin – tapahtumapaikka on Detroitin unelias lähiö 1970-luvun alkupuolella, sikäli kuin aikakauden popkappaleista voi päätellä. Lisbonin tytöt ovat pojille mysteeri, teini-iän romanttisten, uneliaiden, hämyisten ja tahmeiden unelmien ja kuvitelmien ehtymätön lähde. Pojat kasvavat aikuisuuteen heidän outoa elämäänsä pohtien ja vakoillen. Tytöt ovat käytökseltään ”outoja”, mutta kertojan tarkastelussa heidän poikkeava olemuksensa samastuu tyttönä olemisen omituisuuteen:

Meille ei varsinaisesti valjennut mistä syystä tytöistä oli niin tärkeä kasvaa isoksi, ei liioin miksi he katsoivat tarpeelliseksi lausua toisilleen kohteliaisuuksia, mutta joskus, kun joku oli lukenut ääneen pitemmän jakson päiväkirjasta, meillekin tuli melkein vastustamaton halu syleillä toinen toisiamme tai ruveta kehumaan toistemme ulkonäköä. Tunsimme miten rajoittavaa tyttönä oleminen oli, ja toisaalta huomasimme miten se pani vauhtia ajatuksiin ja unelmiin ja opetti ymmärtämään, mitkä värit sopivat yhteen. Tajusimme että tytöt olivat meidän kaksosiamme, että me kaikki olimme kuin identtisiin nahkoihin tungettuja eläimiä ja että he tiesivät meistä kaiken, vaikka me emme käsittäneet heistä tuon taivaallista. Saimme selville, että tytöt itse asiassa olivatkin valepukuisia naisia, jotka ymmärsivät rakkauden ja jopa kuoleman asioita, ja että meidän tehtävämme oli vain saada aikaan meteliä, joka näytti jotenkin kiehtovan heitä.

Lisbonin tyttöjen itsemurhille ei löydy koskaan järkevää selitystä. Perheen isä on kyllä ankara ja äiti jäyhä, tunteeton ja tiukka, mutta mikään ei täysin selitä tarinan äärimmäistä loppua. Eugenidesin käsissä tyttöjen itsemurha muuttuu kaiken kuolevaisuuden ja katoavaisuuden vertauskuvaksi: heidän kuolemaansa todistamalla pojat kasvavat aikuisiksi. Virgin Suicides on siis kollektiivinen uni.

Romaani on rakennettu mitä tarkimmin, mitä herkullisimmin ja mitä hienovireisintä kieltä käyttäen: Eugenides kuvailee esikaupungin ilmassa lentävät surviaiset, kesän melankolisen vaihtumisen syksyksi, omakotitalojen ummehtuneet sisukset, Lisbonien talon, koulun luokan katosta roikkuvan planeettamallin. Kuitenkaan tyylissä ei ole mitään teennäistä tai pingotettua. Tuntuu kuin kirjailija liittäisi tuntemansa maailman yksityiskohdat vaivattomasti yhteen ja palaisi tämän tarinan kanssa. Lauri Viidan neuvoa seuraten hän paitsi luo, myös ”luo maailman”, kokonaisen ja aistimuksellisen.

Eugenidesin romaanista on tehty myös elokuva, joka on samalla Sofia Coppolan esikoisohjaus. Filmi ei ole aivan huono, mutta taitavasti toteutetusta ajankuvastaan huolimatta se ei koskaan pääse lähellekään tämän kirjan ainutlaatuista tunnelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.